-->

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Odottamaton maastoilija

Torstaina meillä oli vuoden ensimmäinen maasto, josta ajattelinkin kertoa tänään täällä blogissa. Tallille lähdimme ihan normaaliin aikaan ja ajomatkalla vastaan tulikin eräs ruskea pitkäjalkainen kaveri. Tosiaan, hirvi kökötti pienen metsäalueen luona, josta aukeaa pelto metsäosuuden jälkeen. Tämä hirvi seisoi pellon ja metsän välissä. Enempää emme tosiaan nähneetkään hirviä enää automatkalla, mutta...

Tunnilla menin Gerdalla ja se olikin yksi niistä poneista kenet halusinkin maastoon. Gerda oli edeltävällä tunnilla ja sen tunnin päätyttyä nousin maneesilla Gerdan selkään, josta lähdimme kävelemään muutaman muun ratsukon kanssa kohti kenttää, jossa oli loput ratsastajat. 

Kuvat ovat viime syksyltä erään maastokerran jälkeen. Kuvissa oleva poni on myöskin Gerda!
(c) Heidi Nisonen

Lähdimme kävelemään tallinpihasta pois jonossa ja itse olin kolmanneksi viimeinen ratsukko meidän porukastamme. Aluksi kävelimme jonkin matkaa, jonka jälkeen otimme vähän ravia. Ravissa Gerda tuntui ehkä poikkeuksellisen hitaalta, mutta meni kuitenkin mukavaa vauhtia eteenpäin. Käyntiosuuksillakin jouduimme ottamaan hieman ravia, jottei jäätäisi muista jälkeen, mutta ne ravipätkät olivatkin varsin lyhyitä. 

Aika alussa otimme myös yhden pätkän laukkaa. Tällä kertaa menimme ihan rauhallista laukkaa. Tosin meillä pienillä vauhti oli kuitenkin aika reipasta, että pystyttäisiin jonon mukana. Yhdessä pienessä mäessä spurttasimme kuitenkin vähän, kun sain otettua hiukan etäisyyttä edessämme olevaan poniin!


Reittimme sisälsi tällä kertaa yhden metsäreitin, jossa pystyi menemään vain käyntiä maan epätasaisuuden ja pinnan vuoksi. Polku oli paikoittain todella märkä ja siellä sai kyllä valikoida, mistä kautta kannattaa mennä. Kerran jouduimme menemään ihan polun vieressä olevasta pusikosta. Gerda oli polulla todella kiltisti, eikä jaksanut piitata kaikista edessä olleista oksista ja vesilätäköistä. 

Kun pääsimme pois polulta sen jälkeen kävelimme vähän matkaa, jonka jälkeen siirsimme raviin ja tarkoituksena oli nostaa laukka pienen alamäen jälkeen. Lähdimme raviin ja ravailimme hyvin reipasta ravia ja pienen pätkän kuluttua oli aika nostaa laukka, mutta juuri sitä ennen näemme, kun suoraan edessämme useiden kymmenien metrien päässä laukkaa hirvi tien yli. Meidän täytyikin sen vuoksi siirtää ponit käyntiin ja jatkaa meidän "laukkapätkämme" käynnissä, sillä emme voineet tietää mahtaisiko hirviä tulla vielä lisää. Ei onneksi tullut, eikä Gerda tainnut edes huomata hirveä, tai ainakaan se ei reagoinut siihen millään tavalla. No laukat jäivät sitten tältä maastoreissulta siihen yhteen pätkään.


Loppu matkalla otimmekin yhden pidemmän pätkän ravia, jonka jälkeen siirsimme ponit käyntiin ja kävelimme tallille. Hirvestä huolimatta oli kyllä kiva käydä taas pitkästä aikaa maastossa ja Gerda oli kyllä taas niin hienosti, ettei voi muuta kuin kehua! Hieno poni! 

Olisi kiva kuulla, mitä te piditte tällaisesta vähän lyhkäisemmästä tuntipostauksesta, joka kertoi vieläpä maastostamme. Haluaisinkin kuulla, että onko teidän maastoreissuillanne tullut vastaan hirviä, tai mitään muitakaan eläimiä? 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kovaa vauhtia yli esteiden + uusi ulkoasu

Täällä blogissa olen maininnut viime aikoina jo useampaan otteeseen Ratsuryhmän järjestämistä estekisoista Kiviojalla. Me tuntilaiset saimme osallistua estekisoihin tuntiponeilla ja itse osallistuinkin luokkaan 60cm ja toiveenani oli Eetu ja Jason. Eetua oli toivonut kisoihin niin moni, joten kisaratsukseni sain Jasonin, joka oli ehkä kuitenkin parempi vaihtoehto näistä kahdesta ponista.

Alinan kanssa meillä oli kisoja edeltävänä perjantaina yksityisestetunti Jasonin kanssa, josta kerroinkin edellisessä postauksessa, johon pääset tästä. Tunnista jäi ihan hyvät fiilikset ja hyvillä mielin lähdettiin kisailemaan sunnuntaina. Päätehtävänä oli saada kisoissa Jason hyvin liikkeelle ja saada puhdas rata.

(c) Ida Lehtonen

Tallille saapuessa katsoin radan ja sen jälkeen lähdinkin kävelemään rataa 50cm luokan osallistujien kanssa samaan aikaan, sillä 50cm ja 60cm luokissa oli samat radat. Radan kävelyn jälkeen menin hoitamaan Jasonia. Olin ainut kuka meni Jasonilla, joten sain päättää itse miten Jasonin harja ja häntä letitetään. Äitini letittikin Jasonille harjaan ranskalaisen ja häntään myös ranskalaisen letin. Otsatukka jätettiin kokonaan auki. Pian olikin aika alkaa varustamaan Jasonia, jonka jälkeen täytyi lähteä heti verryttelemään, jotta kerkeän saamaan verryttelyn aikana poniin tarpeeksi vauhtia.

Verryttely tapahtui kokonaan ulkona. Aluksi kävelin ja ravailin sekä ravailujen jälkeen otin myös laukkaa. Jason tuntui vähän tahmealta, mutta liikkui loppupeleissä yllättävän hyvin. Muutaman kerran Jason protestoi pienillä pukeilla, joka tuntui olevan vain positiivinen asia, sillä sen jälkeen poni liikkui paremmin. Verryttelyssä oli esteinä pysty ja okseri. Ensimmäiselle esteelle tuli kielto, mutta sen jälkeen verryttelyhypyt olivat ihan hyviä. Itse en mennyt kävelemään rataa enää uudelleen, sillä koin ettei sitä tarvinnut tehdä ja parempi oli jäädä verryttelemään. 

(c) Alina Tervonen

Violetti on perusrataa, kun taas keltainen on uusintaa.
Olin luokan toinen ratsastaja ja menin odottamaan maneesin ovelle ensimmäisen ratsastajan kanssa samaan aikaan. Ennen omaa rataa sai ottaa yhden verryttely hypyn ensimmäiselle esteelle, jolle tuli hyvä hyppy. Sen jälkeen tervehdys ja laukannosto, jonka jälkeen kohti ensimmäistä estettä. Laukka oli jotenkin epänormaalin reipas, joka oli kyllä aikamoinen yllätys. Ensimmäiselle esteelle tultiin vähän pohjaan, mutta päästiin siitä kuitenkin puhtaasti yli. Siltä esteeltä jatkettiin okseri pysty linjalle, joka tuntui ainakin omasta mielestäni todella sujuvalle ja siinä välillä Jason etenikin todella hyvin.

(c) Tiia Käyhty

(c) Iina Ahtiainen
Linjalta jatkettiin pystylle, jota ennen vauhti hidastui turhan paljon, mutta poni hyppäsi kuitenkin hyvin. Esteeltä jatkettiin omasta huolimattomuudestani väärällä laukalla, enkä tajunnut vaihtaa sitä ennen seuraavaa estettä. Oletan, että seuraavalle okserille tuli hiukan huono hyppy juuri tuon väärän laukan vuoksi. En päässyt kyllä siihen hyppyyn ollenkaan mukaan, mutta onneksi poni hoiti homman hyvin ja ylitimme esteen puhtaasti. Seuraavalle esteelle jatkettiin kuitenkin ihan oikeassa laukassa, mutta valitettavasti pystylle tuli kielto. Jos olisin ratsastanut vähän napakammin, olisimme varmasti ylittäneet sen esteen. Muutaman kerran koitin, jos poni olisi hypännyt esteen ja se melkein hyppäsikin, mutta päädyin kuitenkin ottamaan uusi lähestyminen. Samassa hätäkässä poni meinasin lähteä ihan väärään suuntaan, mutta siitä kuitenkin jatkettiin takaisin kohti estettä, josta pääsimme loppujen lopuksi yli.

(c) Tiia Käyhty

(c) Alina Tervonen

(c) Julia Kaarna
Toiseksi viimeisin este perusradalla oli sama kuin ensimmäinenkin este. Edelliseltä esteeltä oli siis kaareva linja seuraavalle esteelle. Esteiden väli oli sujuva ja siinä vähän spurtattiin eteenpäin. Hyppy oli myös mukavan lennokkaan tuntuinen ja pääsin siihen hyvin mukaan. Lopuksi jatkettiin vielä viimeiselle esteelle, joka oli okseri. Okserille jatkettiin reippaalla tahdilla eteenpäin ja pääsimme esteestä puhtaasti yli. Yhden kiellon vuoksi emme päässeet jatkamaan uusintaan, mutta Jason oli kuitenkin todella hyvä ratsastaa ja meni reippaasti, joka tuli täytenä yllätyksenä. 

(c) Tiia Käyhty

(c) Iina Ahtiainen
 Oman radan jälkeen kävimme kävelemässä vielä vähän matkaan tiellä. Käännöskohdassa otimme muutamat kuvat minusta ja Jasonista, jonka jälkeen lähdimme takaisin tallille. Tallin pihassa otimme vielä muutamat kuvat siten, että olin itse maassa. Tämän jälkeen vein ponin talliin ja siellä hoidin ponin pois ja vein sen ulos. 

Olen kyllä todella tyytyväinen poniin ja siihen, miten hyvin se oikein liikkuikaan! Poni kulki kyllä tielläkin hyvin, eikä reagoinut mitenkään vastaan tulleeseen koiraan. Kaikin puolin oli kiva päivä ja oli kyllä kiva päästä kilpailemaan Jasonin kanssa. Olihan siitä edellisestä kerrasta jo aika monta vuotta aikaa!

Näitä kuvia tulee varmasti vielä lisää tänne blogiin, kunhan saan niitä teknisten ongelmien ratkasístuttua!
(c) Ida Lehtonen
Moni varmasti on huomannut, että blogini koki muodon muutoksen, jonka tein ihan itse omin kätösin. Olen kyllä itsestäni aika ylpeä, että osasin tehdä itse ulkoasun ja vielä halusin julkaista sen tänne blogiin. Saa nähdä, kauanko se täällä blogissa kestää, mutta kertokaahan kuitenkin, että mitä te pidätte siitä!

Toivottavasti piditte tästä postauksesta! Kertokaahan kommenteissa, miten teillä on mennyt kilpailut viime aikoina! 


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Viime hetken kisatreeni

Viime viikolla minulla oli hyvin hevostäytteinen loppu viikko, sillä torstaina meillä oli oma ratsastustunti. Silloin teimme tunnilla takaosakäännöksiä ja sen tunnin menin Gerdalla. Siitä tunnista en meinaa kuitenkaan kertoa sen enempään ja siitä onkin lyhyt kooste instagramin puolella. Perjantaina minulla ja Alinalla oli yksityisestetunti, jonka menin Jasonilla ja Alina Eetulla. Tässä postauksessa olisi vähän poikkeuksellisella tavalla tarkoitus kertoa, miten tuntimme oikein menikään. Viikon päätteeksi oli estekisat Kiviojalla Jasonin kanssa, joista luvassa vähän myöhemmin.

Kaiken kiireen keskellä ajattelin, että olisi parempi vaihtoehto tehdä perjantain yksityistunnista vähän kuvapainotteisempi postaus. Kuvien lomassa kuitenkin meinasin kertoa vähän tunnin sisällöstä sekä fiiliksistä, mitä tunnin aikana tuli!

Tunnin kuvista iso kiitos Viiville sekä Saralle!

Tunnilla aloitimme työskentelyn kahden puomin avulla ravissa heti alkukäyntien jälkeen. Toisella pitkällä sivulla oli kaksi puomia, joiden kohdalta käännettiin ympyrä keskemmällä kenttää olevan esteen ympäri. Ympyrät tehtiin siis molempien puomien kohdalla. Ravissa Jason kolautti vähän puomeja, kun tuli hieman huonoja paikkoja ja sen lisäksi Jason taipui vähän nihkeästi. Laukkaa otimme ensin kenttää ympäri ja myöhemmin muutaman kerran puomeilla siten, että tulimme puomit suoraan sekä joillain kerroilla teimme  jälkimmäisen puomin ympärille ympyrän laukassa. Laukassa täytyi ponia herätellä jonkin verran ennen kuin poni alkoi liikkumaan reippaammin eteenpäin. 




Verryttelyjen jälkeen aloitimme hyppäämisen. Ensimmäisinä esteinä meillä oli pysty lävistäjällä, josta jatkettiin päädyn läpi ja jonkin aikaa suoraa, josta lävistäjällä lankku. Ensimmäisellä kerralla pysty tuli ihan hyvin, mutta lankulle tulikin kielto. Tai no, oltiin hyppäämässä sitä, mutta Jason päättikin, ettei mennäkään ja ei sitten menty. Tämän tulimme vielä uudelleen ja se meni sitten vähän paremmin. Tosin lankku oli edelleen hiukan epävarma. Esteiden välillä Jason oli aika hidas, mutta aina tehtävän jälkeen spurtattiin suoralla, jossa laukka eteni jo hiukan paremmin.




Kun olimme tulleet nämä kaksi estettä pariin otteeseen, sen jälkeen hyppäsimme neljän esteen radan. Ensimmäisenä hyppäsimme pystyn, joka oli edellisessäkin tehtävässä ensimmäisenä esteenä. Sen jälkeen jatkettiin pitkällä sivulla olevalle linjalle, jossa oli pysty sekä okseri. Viimeinen este oli lankku, jolle tultiin toisesta suunnasta. Muuten rata meni ihan hyvin, mutta lankku oli edelleen epävarma ja varsinkin, kun sille tultiin eri puolelta kuin aikaisemmin. Tehtävän jälkeen spurttasimme aina laukassa ja siinä tuli yllättävän hyviä pätkiä ja tuntui siltä, että Jason meni jopa kovaa!



Viimeinen rata oli kahdeksan esteen rata, jossa oli suora linja, yksittäisiä esteitä sekä myöskin pari kaarevaa linjaa. Esteradalla Jason liikkui vielä turhan hitaasti, mutta silti aiempia ratoja huomattavasti reippaammin. Muutamia vähän hassuja hyppyjä tuli radoilla, mutta linjat olivat ainakin omasta mielestäni hyviä ja esteille tuli ihan hyviä paikkoja. Tämän radan tulimme kahteen kertaan ja toinen kerta meni ensimmäisen kerran mukaisesti eli ihan hyvin.




Lopuksi tulin vielä itse lankun, mutta sille ei tullut oikein hyvää hyppyä, joten siltä jatkoin kaarevalla linjalla pystylle, josta lävistäjällä toinen pysty, josta jatkettiin lankulle. Lankulle tulikin parempi hyppy ja sen jälkeen aloitimme ravailemaan. Ravissa teimme ympyröitä molempiin suuntiin, jonka jälkeen siirsimme ponit käyntiin ja kävelimme hetken aikaa pitkin ohjin. Sen jälkeen lähdimme talliin, jossa hoidin Jasonin pois!

Kokonaisuudessaan oli oikein antoisa estetunti ja hyvää skarppausta sunnuntaina olleisiin estekisoihin. Tuossa välissä oli hyvä pitää viime hetken treenit Jasonin kanssa esteillä!



Tässä oli tämä ratsastuspostaus. Olisi kiva kuulla, mitä piditte tällaisesta kuvapainotteisemmasta versiosta. Vielä lähipäivinä on varmasti tulossa postausta sunnuntain estekisoista ja saa nähdä, jos ulkoasulle tulisi jonkinlainen muutos vielä tulevien viikkojen aikana! 

torstai 12. huhtikuuta 2018

Kysymyksien aika

Blogissani ei ole ollut pitkään aikaan Q&A-postausta, joten ajattelin toteuttaa sen nyt vielä kevään aikana. Hommahan on siis varmasti monille täysin selvä, että te kysytte ja minä vastaan, niin yksinkertaista. Toivon siis, että laitatte tämän postauksen kommentteihin mahdollisimman paljon kysymyksiä, joihin haluatte minulta vastauksen. Kysymyksiä voi myös pistää instagramin puolelle @elaimetsydamessa. Aihe on täysin vapaa eli kysykää mistä huvittaa ja aikaa kysyä on tulevan viikon sunnuntaihin eli 22.4. 

Kuvan poni: Pirttirannan Sintti

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Yllätyksien täytteinen estetunti

Edellisessä postauksessa lupailinkin, että voisin kirjoitella tänne blogiin torstaina olleesta estetunnista, jos satun saamaan tunnilta hyvää materiaalia ja sitä kyllä sainkin sekä hyvän kuvamateriaalin lisäksi tunnista jäi myös paljon kerrottavaa, joten täytyyhän tunnin ajatukset jakaa tänne teidän kanssanne! Samaisessa postauksessa mainitsin, että olisi kiva mennä Eetulla, sillä suunnitelmissa oli toivoa sitä estekisoihin. En kuitenkaan saanut ratsukseni Eetua, vaan menin minulle täysin yllätyksenä tulleella ratsulla, Jasonilla. Fiilikset siinä vaiheessa oli vähän vaihtelevat. Sinänsä oli todella kiva mennä Jasonilla, sillä olen mennyt viimeksi kunnolla vuonna 2016 (jos muutamaa sen jälkeistä maastoa ei lasketa), mutta toisaalta olisi ollut kiva päästä treenaamaan Eetun kanssa. Loppujen lopuksi oli, jopa parempi vaihtoehto mennä Jasonilla kuin Eetulla!

Kuvista iso kiitos Sallalle ja Viiville

Tunnilla teimme taas vähän venytyksiä ennen kuin aloitimme verryttelemään ravissa. Aluksi avasimme lonkkia, jonka jälkeen tehtiin vielä jotain muuta, mutten vain yksinkertaisesti muista, että mitä. Käyntien jälkeen siirsimme kuitenkin ponit raviin ja ravissa teimme suht itsenäisen verryttelyn. Teimme vapaasti ympyröitä sekä tempomuutoksia ja ainoana määrättynä tehtävänä oli tulla ravipuomit. Omalla kohdallani yritin saada Jasonin alusta asti hyvin liikkeelle, sillä poni tuppaa olemaan vähän laiskemman puoleinen. Ravipuomit menivät ihan hyvin, saatiin kerran ainakin kehuja hyvästä tahdista, joka meillä oli puomeilla. Ympyröitä tein parhaani mukaan ja siinä huomaa sen, että miten nihkeästi poni taipuu. Sen lisäksi poni kyttäsi jonkin verran varsin pelottavaa katsomopäätyä.

Ravailujen jälkeen otimmekin heti jo ensimmäiset verryttelyhypyt. Ne otimme ravissa pitkällä sivulla olevalle ristikolle. Ristikon jälkeen otimme laukkaa, laukkasimme päädyn läpi ja toisen pitkän sivun alussa teimme yhden esteen ympärille pääty-ympyrän. Ensimmäisellä kerralla hypystä tuli vähän hassu ja sen jälkeen Jason kulki todella tahmeasti. Seuraavalla kerralla näpäytin ennen estettä raipalla ja siitä Jason sitten vähän protestoikin, mutta sen jälkeinen hyppy onnistui paremmin.



Otimme yhdelle okserille vielä yhden verryttelyhypyn, joka meni meidän osalta ihan hyvin. Tosin sille tuli muistikuvien mukaan aika hidas sisääntulo, mutta ihan hyvä hyppy ja pääsin siihen jopa mukaan oikein hyvin.

Verryttelyhyppyjen jälkeen ryhdyimme hyppäämään jo rataa. Rata oli 4 esteen rata ja siihen sisältyi monenlaisia esteitä kaikkineen erikoisuuksineen. Ensimmäinen este oli jo verkoissa tutuksi tullut pysty, jonka jälkeen B:n jälkeen käännettiin lävistäjälle, jossa oli okseri, jonka alla oli kavalettipalikat pelottimina. Kolmantena esteenä oli okseri, jolle käännettiin R:n jälkeen kohti E:tä ja viimeisenä oli pitkällä sivulla ollut sarja lankkuineen. Laitan taas tehtävän havainnollistamiseksi kuvan radasta alas.

En nyt tarkkaan ottaen muista, mitenkä rata meni ihan tarkalleen. Jasonilla oli kuitenkin vähän enemmän poweria, mitä aijemmin tunnilla, mutta silti se olisi saanut edetä vielä enemmän. Muistaakseni ensimmäinen este meni hyvin, mutta heti toiselle esteelle saattoi tulla kielto, johtuen esteen alla olevista palikoista. Seuraavalla kerralla ratsastin vähän napakammin, joten päästiin sen yli. Kolmas este meni taas kertaalleen hyvin ja sen jälkeen katsomon kohdilla Jason säikähti ovesta tullutta henkilöä ja pysähtyi suoraan laukasta, mutta siitä jatkettiin sitten eteenpäin. Jos muistan oikein, niin sarjalle tultiin vähän huonosti ja sille tuli joko kielto tai muuten vain se meni huonosti, joten tultiin se uudelleen vähän paremmalla menestyksellä.

Vasemman puoleinen rata tämä ylläkertomani rata ja oikean puoleinen esterata on puolestaan seuraava tehtävä.



Loppuun otimme vielä toisen radan, josta onkin kuva yläpuolella. Kerron kuitenkin, että miten se rata oikein menikään. Ensimmäisenä esteenä oli pysty, joka oli kohti C-päätyä ja sieltä jatkettiin päädyn läpi ja R:n paikkeilla käännös kohti E:tä, jossa oli okseri. Siitä jatkettiin B-H-lävistäjälle, okserille, jonka jälkeen tultiin sarja. Sarjalta jatkettiin vastakkaisen pitkän sivun pystylle, josta kaarevalla linjalla olleelle lankulle, josta käännös takaisin pystylle.

Noh, kello alkoi jo siinä vaiheessa olla jonkin verran, kun oli minun ja Jasonin vuoro lähteä radalle ja silloin seuraavat tuntilaiset olivat saapuneet odottamaan jo poniensa kanssa maneesin ulkopuolelle. Siinä sitten olikin omat haasteensa päästä katsomopäädyn läpi, jossa maneesin ovetkin ovat. Jason ei suostunut millään menemään päätyyn. Ponia jännitti hirmuisesti ei suostunut etenemään yhtään, vaan sen sijaan perutteli menemään sen verran, minkä kerkesi. Noh, loppupelissä ratsastuksenopettajani joutui taluttamaan Jasonin päädyn läpi, jonka jälkeen lähdimmekin hyvin vauhdikkaasti kohti ensimmäistä estettä.

Tämä jälkimmäinen rata menikin paremmin meidän osalta ja Jasonista tuntui löytyvän ihan uudenlainen vaihde. Hypyt sujuivat oikein kivasti, kunhan tsemppasin ponia etenemään aktiivisesti ja hyppäämään esteiden yli. Katsomopäädystä selvisimme muina kertoina ihan hyvin. Niissä oikaistiin vain aikapaljon ja niissä poni liikkui huomattavasti rivakammin. Saatiin myös kaareva linja sujumaan hyvin. Ihan viimeiselle esteelle tuli kuitenkin kielto, joka johtui täysin omasta ratsastuksestani. Siinä vaiheessa ajattelin, että poni menisi esteestä yli, sillä olihan se ihan normaali pysty, ilman erikoisuuksia. Noh, olin kuitenkin niin väsynyt jo siinä vaiheessa, että en ratsastanut tarpeeksi ja kielsimme esteelle, Toisella yrittämällä esteelle tuli kuitenkin hyvä hyppy.




Kun kaikki olivat saaneet hypättyä esteradat, niin sen jälkeen otimme ravia ja ravissa teimme isoja ympyröitä. Jason kulki vieläkin mukavan reippaasti. Hetken ravailujen jälkeen annoimme poneille vähän pidempää ohjaa. Vielä käynnissäkin Jason katseli vähän katsomoon ja yhdellä kerralla se vähän singahti keskemmälle kenttää, mutta sen jälkeen kulki ihan mukavasti. Käyntien jälkeen lähdimme Jasonin kanssa talliin ja siellä hoidin ponin pois.

Kokonaisuudessaan tunti meni odotuksia paremmin ja Jason kyllä yllätti miten kivasti se menikään. Se yllätti myös siinä, miten hurjan pelottava katsomopääty oikein olikaan. Hypätessä muutamat kiellot eivät kyllä hirvittävästi haitanneet, sillä kiellot tapahtuivat erikoisemmille esteille, joita Jason ei viime aikoina ole ymmärtääkseni hypännyt kovinkaan usein. Muuten jäi kyllä todella hyvä fiilis ja kisatoiveeksi pistin Eetu/Jason ja luokaksi 60cm. Toivottavasti pääsen vielä kisailemaan estekisoissa jomman kumman ponin kanssa!


Tämä postaus oli kuitenkin tässä! Tässä lähiaikoina on varmasti tulossa useita ratsastuspostauksia, sillä ensi viikolla on luvassa kaksi tuntia, joista toinen on oma ratsastustuntini ja toinen puolestaan minun ja Alinan yksityisestetunti sekä viikon päätteeksi onkin estekisat. Muistakaa pysyä kuulolla, sillä postauksia on varmasti tulossa suhteellisen tiuhaa tahtia!

torstai 5. huhtikuuta 2018

Uusi ponituttavuus

Viikko sitten torstaina meillä oli ratsastustunti, jonka pääsin menemään minulle aivan uudella ponituttavuudella, Amazella. Amaze on siis viime kesänä Kiviojalle tullut dartmoorinponitamma, jota alettiin ratsuttamaan jonkin ajan päästä saapumisestaan tallille. Vaikka ponilla onkin jo useampi vuosi elämää takana, niin silti sitä ei ole ratsastettu kovinkaan paljoa, joten ratsastustunti meni meidän osalta vähän testaillessa ja tunnustellessa.

Tallissa hoidin ponin ennen tunnin alkua, jonka jälkeen lähdimme kävelemään muiden tuntilaisten kera kohti maneesia. Siellä nousimme poikkeuksellisesti suoraan selkään, eikä tehty venytyksiä/lämmittelyjä maastakäsin, vaan teimme ne selästä. Ensiksi kurottelimme käsillä varpaisiin sekä venyttelimme käsiä siten, että ne laitettiin yksi kerrallaan lautasten päälle. Lopuksi nousimme käsille, siten, että olimme käsien varassa hetken aikaa istunta asennossa.

Niin ihana, kun maneesiin pääsee meidänkin tunnin aikaan jo luonnonvaloa ja sen vuoksi tulee parempia kuvia!
Tunnin kuvat on ottanut Viivi Vanhanen

Käynnissä tein aluksi vähän itsenäisesti voltteja, jonka jälkeen otimme muutamat väistöpätkät siten, että väistätimme uralta poispäin ja saman pitkän sivun aikana vielä väistöä takaisin uralle. Tässä tuli muutamia yksittäisiä ihan hyviä väistöpätkiä, mutta suurimmaksi osaksi tehtävä meni meidän osalta säheltäessä ja tunnustellessa. Käyntien jälkeen siirryimme raviin ja teimme samaa tehtävää ravissa. Ravissa tehtävän kanssa oli vähän samat ajatukset kuin käynnissäkin. Siinä poni kuitenkin kiirehti vielä entistä enemmän, eikä välillä meinattu päästä edes uralta pois. 

Ravissa teimme myös omatoimisesti ympyröitä ja niissä Amaze tuntui oikein hyvältä, eikä puksuttanut niin kovasti menemään eteenpäin kuin väistöissä. Vaikka poni olikin jokseenkin kiireinen, niin silti se oli oikein mukava ratsastaa, kun vertaa siihen, miten vähän sillä on loppujen lopuksi ratsastettu.


Hetken raviverryttelyjen jälkeen aloitimme eräänlaisen väistötehtävän tekemisen. Siinä tehtiin siten, että vähän ennen pitkää sivua käännettiin pituushalkaisijalle, jossa väistätettiin takaosaa ensin ulospäin, jonka jälkeen keskilinjalla suoristus ja sen jälkeen väistätettiin takaosaa sisäänpäin. Ja tämä koko tehtävä tehtiin ravissa.

Aluksi minulla meni hetki edes tajuta, mitä piti tehdä, mutta sitten tajusin ja tulin tehtävälle. Siinä ensimmäiset kerrat olivat pelkkää hakemista ja poni kävi hieman kiireisenä. Kaikesta huolimatta saatiin kuitenkin muutamia ihan hyviä väistöpätkiä, vaikka hävisimme Amazen kanssa linjalta useampaan otteeseen. Kun olimme tehneet tehtävää useamman kerran, sen jälkeen siirsimme ponit käyntiin. Käynnissä teimme muutamat etuosakäänökset, jotka onnistuivat ihan hyvin. Tämän jälkeen annoimme poneille pidempää ohjaa.


Välikäyntien jälkeen saimme kuulla meidän laukkatehtävän, joka osoittautui meille varsin haasteelliseksi tehtäväksi. Tarkoituksena oli mennä kenttää ympäri laukassa ja pitkille sivuille tehdä avotaivutuksen tapaista taivutusta ja päätyihin tehdä ympyrät, ja niiden avoimilla osilla väistättää takaosaa ympyrältä ulospäin.

Tehtävää tehdessä matkan varrelle sattui aika monta haastetta. Toiseen suuntaan tuntui olevan aikamoinen työmaa saada nostettua oikea laukka. No sitten, kun sain ponin oikeaan laukkaan, täytyi saada pysymään poni laukassa ja samalla koittaa tehdä pitkillä sivuilla avotaivutusta. Ympyrällä oli vielä haasteellisempaa pitää Amaze laukassa, mutta taidettiin saada kuitenkin pari hassua ympyrää tehtyä, siten, että poni pysyi koko ympyrän ajan laukassa. Toisessa suunnassa laukkailut menivät ehkä vähän paremmin, vaikka olihan se aikamoista sähläämistä.


Laukat menivät miten meni, mutta loppu raveissa poni kulki jo vähän paremmin. Ravailujen aikana teimme ympyröitä ja erilaisia kiemuroita ja niissä Amaze alkoi tuntumaan jo paremmalta, eikä meidän meno ollut enää niin kamalaa sähläämistä. Huomasi kyllä kuitenkin, että pienellä alkoi tulemaan jo väsy, eikä liikkuminen ollut lopussa enää niin energistä. Loppu ravailujen jälkeen siirsimme ponit käyntiin ja annoimme pidempää ohjaa.

Kokonaisuudessaan poni oli kyllä oikein kiva, vaikka meillä olikin vähän säheltämistä. Mutta uskon, että Amazesta tulee vielä hieno poni, kunhan Amaze pääsee enemmän ratsastettavaksi. Ja mielelläni menen vielä ponilla uudelleen tulevaisuudessa!


Tänään meillä on tuttuun tapaan ratsastustunti ja tarkoituksenamme on hypätä esteitä, sillä reilu viikon päästä Kiviojalla on estekisat, joihin meinaan osallistua. Ajatuksena oli, että toivoisin Eetua, mutta riippuu nyt vähän vielä, että kenellä menen tänään. Tämän päivän tunnista tulee varmasti postausta blogiin, jos tulee hyvää materiaalia!

Tässä kuitenkin tämä postaus, toivottavasti piditte! Luvassa varmasti uutta postausta mahdollisimman pian, joten pysykäähän kuulolla!  

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Maaliskuu 2018

Vaikea kuvitella miten nopeasti aika oikein meneekään, sillä nyt on jo neljäs kuukausi tästä vuodesta alkamassa ja yksi neljännes tästä vuodesta on jo ohi. Maaliskuuhun mahtui monta päivää tallilla ja paljon kaikkea muuta kivaa. Tänään käydään kuitenkin läpi, miten minun maaliskuuni oikein menikään.

Luetuin postaus sekä oma suosikki tekeleeni

Maaliskuun aikana sain kirjoitettua yhteensä viisi postausta, joista yksi oli kuukausipostaus, toinen kooste Horse Fairista, kun taas yksi oli kooste hiihtoloman heppailuista. Kaksi viimeisintä postausta olikin ratsastustuntipostauksia. Kaikille postauksista tuli reilu 200 näyttöä, osalle vähemmän ja osalle enemmän, mutta kaikista eniten näyttöjä tuli koosteelle Horse Fairista. Siihen tuli mukavat 306 näyttökertaa. Jos, et ole ennättänyt lukea vielä sitä postausta, niin voit tehdä sen nyt, tästä linkistä.

Kaikista maaliskuun postauksista tykkäsin eniten postauksesta, jossa kerroin hiihtolomaviikon kaikista hevosteluista. Mielestäni siitä tuli oikein kiva, mutta suhteellisen pitkä kokonaisuus, erilaisten kuvien ja tekemisien kanssa. Lisäksi sinne taisi eksyä myös videokin, kuvien seassa. Tämä postaus sai myös kivat näyttökerrat ja osoittautui toisiksi katsotuimmaksi postaukseksi maaliskuulta, näyttökerroin 292. Sen postauksen voit käydä lukemassa täältä.

Kuva omasta suosikki postauksestani maaliskuulta.

Kuukauden näyttökerrat

Helmikuuhun verrattuna blogiin ei tullut niin montaa näyttöä, mutta näyttökerrat pyörivät kuitenkin ihan mukavissa lukemissa. Blogissa vierailtiin yhteensä 2558 kertaa maaliskuussa, johon olen oikein tyytyväinen. Toivotaan kuitenkin, että näyttökerrat nousevat vielä huhtikuulle ja päästään tulevien kuukausien aikana tekemään ennätyksiä näyttökerroissa!


Kuukauden kommentti ja kommentoijat

Olitte yllättävän aktiivisia kommenttienkin puolella ja kirjoititte yhteensä kahdeksantoista kommenttia. Kaikki niistä olivat todella kivoja sekä positiivisia kommentteja. Erityisesti Siiri kirjoitti ihania kommentteja ja niistä yksi pääsikin kuukauden kommentiksi. Tykkään niin paljon, kun jaksatte edes vähän nähdä vaivaa kommentteihinne ja se tuo jotenkin todella positiivisen fiiliksen kommentteja lukiessa. Arvostan kyllä jokaista kommenttia, minkä olette tänne blogiin kirjoittaneet. Kiitos niistä!


Kuukauden kommentoijat ovat pysyneet aikalailla samoissa henkilöissä kuin viime aikoina muulloinkin. Erityisesti kiitos seuraaville kolmelle kommentoijalle, jotka kirjoittavat ihania kommentteja blogiini usein!

Siiri - 4 kommenttia
Suvi - 4 kommenttia
Tiia - 2 kommenttia

Kuukauden suosikkiblogi

Aktivoiduin vähän blogien suhteen maaliskuussa ja lueskelin vanhoja ja minulle jo valmiiksi tutuiksi osoittautuneita blogeja. Maaliskuun aikana yhdestä pitkäaikaisemmasta suosikkiblogistani kuoriutui kuukauden suosikkiblogi mahtavien kuvien ja aktiivisuuden vuoksi sekä kaiken panostuksen vuoksi. Monelle ei varmasti tullut yllätyksenä, että tämä blogi on Veeran kirjottama, Porkkanan voimalla -blogi. Jos joku teistä ei seuraa tätä blogia, niin ottakaahan seurantaan. Tai jos blogi ei innosta, niin Veera poneineen löytyy myös Instagramista, nimellä @porkkananvoimalla.


Tykätyin Instagram-kuva

Maaliskuussa tehtiin ennätyksiä tykkäysmäärissä Instagramin puolella. Ja kuviakin sain julkaistua yllättävän paljon, jopa 16 kuvaa, joka on omasta mielestäni aika paljon, mitä muina kuukausina olen julkaissut. Kaikista eniten tykkäyksiä sai kuvat ratsastustunnilta Pokemonin kanssa. Niille kertyi huimat 179 tykkäystä. Olen myös koittanut parhaani mukaan päivitellä instastoryyn ja koitan tulevaisuudessa aktivoitua sielläkin. 



Kuukauden ratsu ja ratsastustunti

Menneen kuukauden aikana minulla ennätti olemaan yhteensä viisi ratsastustuntia sekä yksi estekurssin estetunti. Estekurssilla pääsin hyppäämään Daalialla. Ja muiden ratsastustuntien aikana heitettiin aivot narikkaan pellottelujen merkeissä ja päästiin hyppäämään rataesteitä Eetun kanssa. Lisäksi hyppäsin Gerdan kanssa muutamia erikoisesteitä. Pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa vastalaukkojakin Pokemonilla sekä kuukauden viimeisellä ratsastustunnilla menin minulle aivan uudella ponituttavuudella, Amazella. Kuukauden ratsuksi nousee tällä kertaa kyllä Eetu, onnistuneiden tuntien kanssa. Eetu on kyllä ihana poni ja sillä ratsastettujen tuntien myötä tulee kyllä aina muistettua, miksi tykkään siitä ponista, niin paljon!

Maaliskuussa on ollut todella hyviä tunteja sisällöltään, eikä mitään niistä voi kyllä moittia. Eniten tykkäsin kyllä esteratsastustunnista Eetun kanssa, josta kirjoitin ihan oman postauksen, jonka pääset lukemaan tästä. Tunnilla oli todella hyviä pätkiä sekä hyppyjä ja siitä jäi todella hyvä fiilis!

Kuva onnistuneelta estetunnilta Eetun kanssa. Kuva: Viivi Vanhanen

Kokonaisuudessaan kuukausi oli oikein antoisa talleilujen puolelta sekä muussa arjessakin. Toivotaan, että tulevat kuukaudet ovat yhtä onnistuneita. Tämä postaus oli kuitenkin tässä. Kertokaahan, miten teidän kuukausi oikein menikään!